SANNA MANSIKKANIEMI on ennakkoluuloton taiteilija, jonka ohjelmisto ulottuu vanhasta musiikista aina uusimpaan musiikkiin asti. Sannan sydän sykkii myös Latinalaisen Amerikan musiikille!
Sanna on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta (kirkkomusiikki 1998, laulun A-tutkinto 2003, toinen maisterintutkinto laulumusiikin osastolta 2007). Hän on opiskellut laulua myös Utrechtin konservatoriossa sekä yksityisesti prof. Dorothy Irvingin ja Eeva-Liisa Saarisen johdolla. Äiti Kerttu Rautio-Mansikkaniemi oli ensimmäinen laulunopettaja ja äidin neuvoja kannattaa kuunnella edelleen! Viulunsoiton opinnot Sanna on aloittanut isänsä Kalle Mansikkaniemen johdolla, myöhemmin opettajana oli Zoja Istomina Kuopion Konservatoriossa.
Sanna on esiintynyt omin soolokonsertein, kamarimuusikkona, kuorojen ja orkesterien solistina, Radion Kamarikuoron riveissä sekä mm. jousikvartetti Cuarteto nuevAmerican, The Estonian Baroque Soloists -yhtyeen ja Drottningholms Barockensemblen kanssa. Urkutaiteilijat Kalevi Kiviniemi ja Ilpo Laspas sekä pianotaiteilija Kristian Attila ovat myös olleet Sannan yhteistyökumppaneita. Kotimaan lisäksi hän on työskennellyt useissa Euroopan maissa sekä Brasiliassa ja USA:ssa.
Sanna on työskennellyt sekä freelancer-muusikkona että vs. kanttorina Turun Mikaelinseurakunnassa ja Espoon Tuomiokirkkoseurakunnassa. Muusikontöiden lisäksi Sanna on viime vuosina mm. osallistunut konserttisarjojen ja musiikkitapahtumien järjestämiseen Turussa ja Espoossa, tehnyt musiikkiteatteria, opettanut laulua ja musiikkiliikuntaa, vastannut Saastepeikko-projektista (kuunnelma-CD, näyttämöesitykset ym.) kirjoittanut kansainvälisiin taidelehtiin artikkeleita musiikista ja tanssista sekä edistänyt Suomen ja Brasilian välistä kulttuurivaihtoa.