Etusivu > Lintuja ja Enkeleitä

Lintuja ja Enkeleitä

LINTUJA JA ENKELEITÄ - BIRDS AND ANGELS

Uudenvuoden konsertti Forssan kirkossa 2.1. 2011 klo 18.00

Linnut ja enkelit valtaavat Forssan kirkon sunnuntaina, uuden vuoden toisena päivänä klo 18.00. Tässä iloisessa uudenvuoden konsertissa ikiaikainen joulumysteeri kohtaa musiikin mukaansatempaisevat rytmit. Mezzosopraano Sanna Mansikkaniemi seuranaan urkuvirtuoosi Ilpo Laspas esittävät lennokkaita sävelmiä Kuubasta, Espanjasta, Saksasta ja USA:sta. Laulamisen lisäksi Sanna tarttuu tällä kertaa myös viuluun ja erilaisiin kilistimiin ja kalistimiin sekä yrittää tavoitella ympäriinsä lenteleviä lintuja!

Vuodenvaihteen tunnelmiin meidät viedään aluksi Johann Sebastian Bachin tutuin sävelin. Linnut pääsevät vapaaksi amerikkalaisen John La Montainen joulun ihmeestä kertovissa jännittävissä ja salaperäisissä lauluissa. Théodore Duboisin urkuteos "Fiat Lux" ei kuvaa valon saapumista pelkästään Fiat-merkkisiin autoihin, vaan peräti koko maailmalle. Kuubalainen säveltäjä, Joaquin Nin on tehnyt hienoja sovituksia Espanjan eri maakuntien joululauluista joita myös Villancicoiksi kutsutaan. Näiden pohjalta konsertin taiteilijat ovat tehneet omat tulisieluiset sovituksensa. Nyt selviää mm. se, mikä oli Marian ammatti, mihin kankaaseen Jeesus-lapsi käärittiin ja mitä Baskimaalla syödään juhlien aikaan. Ilpo Laspas on myös luvannut esittää erääseen vuodenvaihteen sävelmään liittyvän improvisaationsa jonka toteuttamiseen myös yleisö pääsee osallistumaan.

Urjalasta kotoisin oleva Ilpo Laspas valmistelee tällä hetkellä Sibelius-Akatemiassa tohtorintutkintoa liittyen Bachin musiikkiin. Muutama vuosi sitten hän on saavuttanut menestyssä Leipzigin kansainvälisessä kilpailussa sekä urkurien että cembalistien sarjassa. Forssassa nyt kuultavat Bach-tulkinnat ovatkin siis tuoreita ja ajan hengen mukaisia. Tammelalainen Sanna Mansikkaniemi sen sijaan on viime vuosien aikana lähtenyt musiikillisille seikkailuille merten taakse ja tuo nyt matkamuistoja kuultavaksi kotiseudulleen. Sekä Ilpo että Sanna ovat valmistuneet musiikin maistereiksi Sibelius-Akatemiasta ja toimivat nykyisin freelancer-muusikkoina.


Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 €.


Konsertin myötä Sanna toivottaa ystävilleen onnellista uutta vuotta 2011!

OLET LÄMPIMÄSTI TERVETULLUT!

Kuva: Kerttu Rautio-Mansikkaniemi   Näytä taustakuva